Voikukat kukkivat ja puut vihertyvät päivä päivältä enemmän. Pieni takatalvikin kävi kääntymässä lumi- ja räntäsateen muodossa. Kesää kohti silti mennään kovaa vauhtia.
Toisinaan ... oikeastaan aika usein, katselen taivaalle. Taivas on vähän niin kuin meri, alati muuttuva ja kiinnostava. Joskus kun on aikaa, saatan vain istua ja katsella taivaalla liikkuvia pilviä, lintuja ja auringon viimeisiä säteitä.
Pilvien takaa näkyi loistava aurinko, joka valaisi kauniisti järven jäistä pintaa. Olisi tehnyt mieli kokeilla liukua pitkin auringon siltaa mutta tyydyin vain katselemaan sitä. Auringolla on muutenkin aivan uskomaton vaikutus. On paljon helpompi lähteä liikkeelle jos jo heti aamulla paistaa aurinko. Viime päivinä se on paistanut jo aivan ihanan paljon. On ollut mahtavaa herätä auringon valon pilkistäessä verhojen raosta pitkästä aikaa.