19.4.2018

Utuinen meri

Päivä oli kallistumassa jo iltaa kohden 
ennen kuin ehdin liikkeelle kameran kanssa. 
Aurinko paistoi vielä viistosti pilvien lomasta tehden maisemasta 
utuisen ja salaperäisen hämyisen. 
Meri oli jo vihdoin avoinna ja laineiden liplatuksen ääni 
suorastaan hiveli korviani seisoessani rantakallioilla. 
Meren tuoksu ja aaltojen liplatus tekevät hyvin onnelliseksi.








Pikkuinen västäräkki juoksenteli edessäni polulla.
Yritin saada siitä kuvaa 
mutta sitten se touhuiluuni kyllästyneenä lensi puun oksalle. 
Onnistuin saamaan jonkunlaisen 
otoksen vaikka nokka ei näykään aivan kokonaan.






Joutsenia uiskenteli rannassa ruokailupuuhissa. 

Voisin seisoa meren rannalla loputtomiin ja katsella horisonttiin 
mutta siellä tulee varsinkin tähän vuodenaikaan äkkiä kylmä. 
Selkeästi huomaa kuinka ilma lämpenee heti rannalta pois päin kävellessä 
ja sisämaassa on jo aivan toisenlainen tunnelma.

Lempeitä lämpimiä päiviä toivottelen ja mukavaa kesän odotusta!


29 kommenttia:

  1. Ilman henki on vielä varsin kylmä meren rannalla, varmaan tuuli lämpenee jäiden sulettua. Kauniin utuisia kuvia ja västäräkki on ihana alkavan kesän vieras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Västäräkit on jotenkin niin pirteän suloisia lintuja. Niitä on hauska katsella. :)

      Poista
  2. Samat fiilikset meren suhteen - siihen ei kyllästy. <3

    VastaaPoista
  3. Mikäs noissa maisemissa on kuvaillessa :-)
    Mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
  4. Ihanat utuiset kuvat!
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  5. Ihanaa katsella kuviasi ja avointa merta. Meillä järvi on vielä jäässä .

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat! Meri ja joutsenet. Olin viikon Lontoossa. Siellä oli kevät pidemmällä, kukat kukkivat ja kukkivat puut olivat loistossaan. Mutta täällä oli sillä aikaa tapahtunut myös kevään käänne.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnelliset englantilaiset. Olisi niin mukavaa jos meilläkin kevät alkaisi vähän aikaisemmin. Oikein hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Kauniit kuvat.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kauniita merikuvia, joutsenet ja västäräkki niin ihania. Iloa viikonloppuun :)

    VastaaPoista
  9. Siellä ne laivat seilaa ja lintuset leputtelee siipiään. Upean utuisia merikuvia♥

    VastaaPoista
  10. meri on aina erilainen ja siitä syystä upea kuvauskohde. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  11. Kauniit kuvat!
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Voi, utuinen meri on ihana! Olet ottanut kauniita kuvia. Joutseniakin on aina ihanaa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) On ihanaa kun joutsenet ovat taas tulleet.

      Poista
  13. Kauniin tunnelmalliset kuvat! Meri on upea ja kiehtova elementti <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!