19.9.2018

Syyskuun aika

Syyskuu vuonna 2016 
oli punaisten auringonlaskujen ja pihlajanmarjojen. 
Sinä syksynä pihlajat olivat täynnä marjoja.





Vuoden 2017 syyskuu 
oli auringonkukkien ja lempeän värisen ruskan.





Tänä vuonna 2018 
en ole oikein päässyt syksyyn mukaan.
Juuri äsken vielä yritin kuvata kukintaansa lopettelevia kukkia.





Kesää ja lämpöä on riittänyt niin pitkälle, 
että vasta nyt olen havahtunut syksyn tuloon. 
Tuntuu pitkästä aikaa piristävältä katsella tuulessa huojuvia puita.
Olen niin kaivannut raikkaita tuulia ja sateen ropinaa.

Olen kaivannut myös talvi- eli normaaliaikaa.
Vielä jokunen viikko, niin kellot voi siirtää tunnilla taaksepäin 
ja toivottavasti siihen ne sitten saa jättääkin. 
Ei tule yhtään ikävä hyytävän kylmiä aamuja, 
joihin on pitänyt herätä ihan liian aikaisin. 

Hyvää keskiviikkoa!


22 kommenttia:

  1. Samaa mieltä...talviaika on parasta..:)

    VastaaPoista
  2. Talvi- ja kesäaikakokeilu oli niin keinotekoinen, yksi aika riittää minullekin.
    Hehkuvan punainen auringonlasku on aina yhtä pysähdyttävä ja mykistävä - ja keltaiset auringonkukat. Ihana kuva!:)

    VastaaPoista
  3. Pitkän kesän jälkeen syksy on kyllä aivan erityisen tervetullut! :) Minäkin komppaan talvi- eli normaaliaikaan jäämistä. On hienoa, että kellojen siirtelyn kansanterveydellisistä vaikutuksista viimein puhutaan laajalti ja asialle ehkä jopa tehdään jotain! :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä sinun tämänvuoden syksykuvat on ihania kyllä sinä olet ainakin kuvaamisen suhteen päässyt siihen.

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat, mitkä värit niissä onkaan.
    Kunpa jatkuva kellojen siirtely viimein loppuisi ja päätyisimme pysyvästi entiseen talviaikaan.

    VastaaPoista
  6. Minulle riittäisi kumpi aika tahansa, kunhan siirtely loppuisi. Hullujen hommaa tämä kellojen vetkaaminen :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tänä talvena saada siihen joku ratkaisu. :)

      Poista
  7. Upeita kuvia.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyvää viikonloppua sinullekin! :)

      Poista
  8. Upeat kuvat! Kellon siirtely onneksi näyttää loppuvan ensi kevään jälkeen. Näin ainakin lehtitiedoissa

    VastaaPoista
  9. These flowers are so beautiful. The photos that you took of them capture their beauty so well. Thanks for the share, have a fantastic rest of your day. Keep up the posts

    World of Animals

    VastaaPoista
  10. Wonderful photos.
    Autumn has come but the heat still continues.
    Have a nice week
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
  11. Kiitos paljon! Hyvää syksyä myös sinulle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!