22.6.2020

Järvielämää

Järvellä oli tyyntä ja rauhallista. 
Aurinko paistoi kuumasti ja hyönteiset ja linnut lentelivät. 


 


Eräs sudenkorento olikin yllättävän kuvausmyönteinen. 
Se kävi välillä tekemässä pienen lentokierroksen 
mutta palasi aina takaisin saman korren varteen, 
jonka luona minä yritin hiljaa hivuttautua lähemmäs ja lähemmäs 
kamerani kanssa varoen samalla tipahtamasta järveen.





Paljon mitään en hyönteisistä ja varsinkaan sudenkorennoista tiedä, 
joten kotona googlailin lisää tietoa. 

Sudenkorennot ovat erittäin taitavia lentäjiä ja saalistajia. 
Ne ovatkin petoeläimiä ja saalistavat muita lentäviä hyönteisiä. 
Sudenkorennot ovat myös yksi vanhimmista hyönteisryhmistä ja
niiden historia ulottuu miljoonien vuosien taakse. 

Sudenkorentoja tavataan erityisesti kaikenlaisten vesialueiden, 
kuten purojen, jokien, järvien ja lampien äärellä.
Meillä Suomessa esiintyy noin 50 sudenkorentolajia, 
mutta koko maailmassa yli 5000. 




Hyönteisten lisäksi paikalla oli myös nälkäisiä lintuja. 
Muuan tiira oli kalastuspuuhissa mutta se sujui niin reippaasti, 
etten saanut kuin pari hätäistä kuvaa, 
joista tässä on se parempi.


30 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat♥ Että voikin olla tyyntä ja kaunista! Aurinkoista alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinkoista viikon jatkoa sinullekin! :)

      Poista
  2. Kauniit kuvat!
    Ruskohukankorento oli tuo kuvaamasi korento.
    Korentokirjan mukaan tunnusmerkkejä ovat siipien etureunan keskiosan tummat laikut ja takaruumiin peräpäässä tummaa väriä.
    Tykää lepäillä lentojen välillä korsilla, palaa usein takaisin samaan lepäilypaikkaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kiitokset! Niin mukavaa kun heti löytyi joku, joka osasi kertoa enemmän. :) Ihmettelinkin, miksi se korento ei tunnu häiriintyvän minusta ollenkaan.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää. Olet ottanut hyvät kuvat Suomen luonnosta.
    Silmä lepää näitä katsellessa.

    VastaaPoista
  4. Sudenkorennot ovatkin kuvauksellisia, kuten tuo järvimaisemakin!

    VastaaPoista
  5. Näissä kuvissa silmä lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin noin tyyntä järveä olen nähnytkään. Mukavaa, että pidit. :)

      Poista
  6. Oi miten kaunista.Mukavaa viikonjatkoa.❤️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa viikon jatkoa sinulle myös! :)

      Poista
  7. Kauniita kuvia, rauhaisaa tunnelmaa! On se ihmeellistä, että pelkästään sudenkorentoa voi olla 5000 eri lajia maailmassa. Jokaisessa niistä täytyy siis olla jotain erilaista kuin muissa lajeissa, tuntuu uskomattomalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kaikenlaisia hyönteisiä taitaakin olla aivan valtavasti!

      Poista
  8. Ihania kuvia olet ottanut ja hyvällä aitiopaikalla ollut sudenkorentoon nähden!
    Kesän iloa sinulle ja kivoja kuvausreissuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Iloista ja ihanaa kesän jatkoa sinullekin! :)

      Poista
  9. Rauhallisen näköistä maisemaa.
    Sudenkorento on ehkä hieman julkisuuden kipeä ;D Tai sitten muuten vaan ystävällinen kuvattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne ei olekaan kovin arkoja. :) Perhosia esimerkiksi on ollut paljon vaikeampi saada kuvattua.

      Poista
  10. Niin kauniita kuvia Suomen ihanasta kesästä.♥

    VastaaPoista
  11. Kyllä Suomen suvi on sitten kaunis - ja hienosti olet saanut sen vangittua kuviisi!

    VastaaPoista
  12. Kauniit maisemat. Näyttävät lintujen paratiisilta.
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen lintujärvihän tuo oikeastaan onkin. Kiitos! :)

      Poista
  13. Kauniita maisemia ja kuvia <3 ihanaa kesän jatkoa Sinulle !

    VastaaPoista
  14. Kesä! Ihanasti näyttää Suomen suven parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ihana vaikka välillä sataisikin. :)

      Poista
  15. Ihanat kuvat kauniista kesäisestä luonnosta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!