10.11.2020

Lukemiseni pitkä historia

Kirjarikas elämäni -blogissa oli niin kiva lukemiseen liittyvä haaste, 
että päätin osallistua myös siihen. 
Kuvat ovat vanhoja mutta sopinevat aihepiiriin. 

Näistä pidin, kun opettelin lukemaan 
Tammen kultaiset kirjat taisivat olla niitä ensimmäisiä lapsuusajan lempikirjoja.

Muut lapsuusiän suosikkini olivat 
Enid Blytonin Viisikko oli ehdoton suuri suosikkini. 
Viisikko ja linnan aarre oli ensimmäinen viisikkokirjani, jonka luin. 
Sesse Koiviston Eläintarha olohuoneessamme 
teki minuun myös suuren vaikutuksen.




Nuorena olin kiinnostunut 
Suosikkejani olivat mm. 
L.M. Montgomery, Runotyttö- ja Anna-sarjat
Merri Vik, Lotta-sarja 
Helen D. Boylston, Helena-sarja 
Helen Wells, Ursula-sarja
Susan Goolidge, Katy-sarja

Luin nuorena todella paljon. 
Saatoin kantaa kirjastosta kotiin toistakymmentä kirjaa yhdellä kerralla.

Näitä luin lapsilleni / sisaruksilleni / muulle (tai jätä väliin) 
Omille lapsilleni luin muistaakseni ainakin Pupu Tupunaa ja joitakin lorukirjoja.  

Puolisoani / kaveriani / muuta läheistäni kiinnostaa 
Mieheni lukee kuulemma mieluiten asiapitoista kirjallisuutta.




Nyt kesken 
Minulla ei yleensä ole mitään kirjaa kesken, 
koska luen mielelläni aloittamani kirjan saman tien loppuun. 

Kirja, jonka lukemisesta haaveilen 
Erityisiä kirjahaaveita ei juuri nyt ole 
mutta joululahjaksi olisi kiva saada jotakin hauskaa luettavaa.

Haasteen saa poimia tästä mukaansa jos kiinnostaa. 😊


17 kommenttia:

  1. Mukava tutustua näin kirjahaasteen keinoin. Tuttuja kirjoja myös minulle. Tammen kultaiset kirjat ❤ ja Viisikko-kirjat ❤ Lapsilleni olen lukenut Pupu Tupuna-kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja kirjoja varmaan useimmille suomalaisille. :)

      Poista
  2. Nykyään en ole kirjoja lukenut ei ole ollut olevinaan aikaa mutta ehkä taas jossain vaiheessa. Lapsena ja muutamia vuosia sitten luin vielä paljon. Se on kyllä koukuttavaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei ole aikaa minullakaan mutta sitten välillä lukuinnostus iskee. :)

      Poista
  3. Oih, tuolla oli todella monta tuttua nuoruuden kirjasarjaa :-)
    Olin lapsena ja varhaisnuorena aivan tolkuton lukutoukka. Monet riidat käytiin siitä vanhempien kanssa, he eivät ymmärtäneet sitä määrää. Jossain vaiheessa päädyin salakuljettamaan kirjoja kotiin kirjastosta, mutta niitä jäi sitten palauttamatta ajoissa, kun olivat piiloissa eri paikoissa ja itseltäkin unohtui. Sitten sitä oltiin taas vaikeuksissa ;-)

    Oi niitä aikoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä koko perhe oli kiinnostunut lukemisesta. Sain lukea niin paljon kuin jaksoin. :)

      Poista
  4. Samoja lapsuus- ja nuoruusiän kirjoja olen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat ollakin tuttuja kirjoja hyvin suurelle joukolle. :)

      Poista
  5. Kiva kun sinäkin teit tämän haasteen! Tietyt kirjat kuten Viisikot tuntuvat kuluneen melkein kaikkien käsissä lapsena. Minäkin lainasin lapsena ja nuorena todella isot kasat kirjoja kirjastosta. Nykyään joutuu vähän rajaamaan. Vaikka aikaakin olisi, olen hidas lukija, ja muutakin elämää pitää välillä elää 😊 Usein joudun myös palauttamaan kirjoja, joita en lopulta saanutkaan luettua milloin mistäkin syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sopiva haaste juuri näihin hämäriin päiviin. Enää en ehdi millään niin paljon lukea kuin nuorena. Aikansa kutakin. :)

      Poista
  6. Voi miten jänniä ne Viisikot olikaan! Sain melkein koko sarjan omaksi tädiltäni, joka ei enää tarvinnut niitä. Ne on meillä vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Niiden kanssa aika kului mukavasti. :)

      Poista
  7. Sinun luettelossasi on monta minullekin tuttua kirjaa. Myös Pupu Tupunat tuli luettua omille lapsille kerta toisensa jälkeen. Tämä on kiva haaste, jonka ajattelin jossain välissä itsekin toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että niin monilla on samoja kirjamuistoja. :)

      Poista
  8. Minulla on sinulle haaste blogissani ❤ 🤗

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!